Opettajat kiittävät ja kumartavat kaikkia kurssille osallistuneita. Olitte ihana kurssi. Meillä oli teidän kanssa Hyvä olla ja ilo opettaa. Toivottavasti näemme ensi kesänä samoissa merkeissä. Mahdollinen viikonloppukurssi talvella, upealla paikalla Simpeleen järvenrannalla täydellä ylöspidolla, on myös suunnitteilla. Laittakaa ajankohtatoiveita minulle, jos sellainen kiinnostaa. Terveisin Seppo
.
TARNALAN TAIVAANRANNAN MAALARIT MAALAUSKURSSI 10 vuotta Kurssista sanoin, kuvin ja maalauksin
Perinteisen (kymmenes) Tarnalan maisemamaalauskurssin ajankohta oli jälleen juhannuksenjälkeinen viikko. Kurssille osallistui 18 oppilasta (pari osa-aikaisesti), alle kouluikäisestä eläkeläisiin. Osa kurssilaisista maalasi ensimmäistä kertaa öljyväreillä, mutta joukossa oli myös vanhoja Tarnalan kurssilaisia, Kansalaisopiston oppilaita, kuin myös useilla muillakin kursseilla eri puolilla Suomea käyneitä.
Melko vapaamuotoisen kurssin teemoina oli tietysti Tarnalan upeat maalaismaisemat ja niiden toteuttaninen erilaisin harjoituksin kuten mm; -luonnoksen tarkoitus, tekotavat ja toteutus hiilellä, lyijykynällä paperille ja ohuella värillä suoraan kankaalle
-harjoitus vihreällä paletilla, tutkiskellen syvyysvaikutelmaa ja ilmaperspektiiviä vihreiden kylmillä ja lämpimillä sävyillä.
-maalausharjoitelma harmaalla paletilla
-taivaspaletti maalaus etsien taivaan eri värisävyjä kiinittäen erityistä huomiota valon voimaan ![]() Aija Typpö
-lopuksi ja jo eri harjoituksisteemoissakin oli mahdollista yhdistää uutta ja jo aiemmin opetettua tekniikkaa, samaan maalaukseen.
Opetus tapahtui pääasiassa yksityisopetuksena rymässä, opettajan kailottaessa välillä yleisohjeita myös kaikille kuulolla oleville, maalauksiensa parissa työskenteleville, oppilaille.
Yksityisopetuksessa pyrin , annetuista teemoista ja harjoitusaiheista huolimatta/lisäksi, kannustamaan oppilaita etsimään-, löytämään- ja toteuttamaan omaa yksilöllistä tapaa maalata ja ilmaista itseään...
...lapsioppilailta, joita oli mukana kaksi (Jenny 6 ja Johannes 12), yksilööllisyyttä ja omaperäisyyttä löytyi helposti.
Muutamissa ryhmäopetustilanteissa ei oppilaat maalanneet, vaan opettajat opettivat näyttäen käytännön esimerkein toteutustavan. Tällaisia oli mm; -voipaperipaletin ja maalauspohjan valmistus -varsinaista sommittelu-luentoa en tällä kurssilla pitänyt. Pääperiaatteita selvitin ja yksityisopetuksessa pyrin kiinnittämään tarvittaessa sommitteluun myös huomiota -vihreän paletin, harmaiden sekä ruskeiden sävyjen sekoittaminen, jotka opetti Helena Paakkinen -taivaspaletti, taivaan väsisävyjen sekoitus, liukuväri ja taivaanvalo -Torstai aamuna oppilaat vierailivat ateljeessani jossa esittelin eri sivellin- ja palettiveitsitekniikaa maalauksillani havainnollistaen. Myös mm. eri maalaustyyleistä ja niiden rohkeasta kokeiluista sekä itselleen sopivan tyylin ja tekniikan löytämisestä keskusteltiin. Tällaisien opetustilanteiden jälkeen aina pyrittiin maalaamaan opetettuun aiheeseen liittyvä harjoitustyö. Torstai iltapäivän sää salli maalaalaamisen ulkona Kuposenmäellä. Mahtava maisema ja tuuli asetti uusia haasteita, mutta myös tekemisen iloa ja uusia luonnon antamia virikkeitä kurssilaisille.
Perjantaina osa jatkoi vielä aamupäivällä Kuposenmäellä. Muut viimeistelivät töitä sisällä. Kurssi loppui perjantai iltapäivällä pidetyyn perinteiseen loppukritiikkiin, jossa käsiteltiin jokainen kurssilla maalattu taulu. Tilaisuus eteni leppoisassa ja kannustavassa hengessä 10-vuotis kakkujen ja kahvin kera. Kiitos Tiinalle maittavista kakuista. Osa kurssilaisista joutui kuljetus ym. syistä lähtemään kesken kritiikkitilaisuuden. Siksi toivoisinkin vasta nyt tässä, että kurssilaiset laittaisivat sähköpostitse, (SUORA LINKKI SÄHKÖPOSTIOSOITEESEENI ateljess@co.inet.fi JA VIERASKIRJAANKIN LÖYTYY ETUSIVULTA), tai muuten, kritiikkiä ja palautetta kurssista . Se olisi tärkeää tulevia kursseja suuniteltaessa ja saattaisi myös rohkaista joitain uusia oppilaita hakeutumaan kursseilleni jatkossakin. Tietysti voitte toki laittaa muutenkin postia, kysymyksiä eteen tulleista maalausongelmistanne tms. taikka vain kuulumisianne. Myös kurssilta ottamianne kuvia olisi kiva saada, jos voisin vaikka laittaa niitä tälle sivulle muidenkin nähtäväksi. Itse en kerinnyt enkä muistanut paljoa ottaa kuvia. Ryhmäkuvakin unohtui.
Kursiin jälkeen maanantaina avattiin Saaren kirjastossa Tarnalan taivaanrannan maalarit -kymmenvuotiskurssin näyttely 30.6.-11.7.2008. Näyttely koostui 36 kurssilla maalatusta maalauksesta. Näyttely sai kovin myönteistä palautetta ja ainakin kaksi oppilas/harjoitus työtäkin myytiin näyttelystä. Opettajana ja kurssin järjestäjänä haluan kiittää kaikkia kurssille osallistuneita. Innostiksenne ja ahkeruutenne tarttui opettajaankin. Oli ilo työskennellä kanssanne. Olen myös hyvin iloinen näistä aikaansaannoksistanne. HYVÄÄ KESÄN- JA ELÄMÄN JATKOA, MAALAUSINTOA, HIENOJA TAULUJA JA UUDEN OPPIMISTA KAIKILLE MAALAUSKURSSILLE OSALLISTUNEILLE JATKOSSAKIN. OLETTE LÄMPIMÄSTI TERVETULLEITA, JOKAINEN, MYÖS TULEVILLE KURSSEILLENI. TIEDOTAN NIISTÄ NÄILLÄ SIVUILLANI. Lehdetki ovat huomioineet kursimme
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|